Lähdin toissailtana hetken mielijohteesta, lankomiehen houkuttelemana, Kolmannelle linjalle Club Liberteen katsomaan hyvän kaverini, aiemmin Come Insiden nokkamiehenä tunnetun Mikko “Sipsi” Sippolan liidaaman Sahara Sextetin keikkaa. Keikka olikin erinomainen ja lähdimme soiton päätyttyä ottamaan pienellä seurueella vielä yhdet mainioon Säveleen.
Ilta oli kuuma ja kun ravintolan sulkeuduttua lähdimme Sävelestä, unohdin että olin tullut paikalle takki päällä. Takki unohtui tuolin selkänojalle, minkä huomasin vasta käveltyämme puolisen tuntia. Suureksi harmikseni tajusin, että takin povariin oli jäänyt rakas iPod-musiikkisoittimeni.
Palasin asiaan heti seuraavana päivänä ravintolan auettua. Puhelimeen vastannut henkilö vahvisti että takki on tallessa ja iPod myös. Kivi putosi sydämeltä ja ilmoitin tulevani hakemaan tavarani. Puolitoista tuntia myöhemmin ilmestyin ravintolaan ja hetken odoteltuani saapui baarimikko tiskille. Hän ojensi minulle takkini - ja muuttui kasvoiltaan kalvakaksi ja alkoi sadatella. Soitinta ei ollut missään. Hetken ihmeteltyään hän totesi että hetkeä aiemmin paikalla käynyt mieskaksikko oli ilmeisesti poistunut paikalta mukanaan hänen tupakka-askinsa ja minun soittimeni. Molemmat olivat olleet baaritiskin takana pöydällä, samalla pöydällä jossa ravintolahenkilökunta pitää muitakin tavaroitaan.
Tässä vaiheessa olin täysin maani myynyt ja syytin itseäni siitä, että olin unohtanut takkini, ja siitä, etten tullut heti ravintolan auettua tavaroitani hakemaan. Mutta baarimikko, joka osoittautui Sävelen ravintolapäälliköksi, hoitikin homman todella tyylikkäästi kotiin. Ykskantaan hän ilmoitti että ravintola on ollut vastuussa soittimestani, ja korvaa menetykseni. Sovimme että hän selvittää ensin vakuutusasiat ja palaamme asiaan seuraavana päivänä.
Tänään on seuraava päivä ja keskustelin juuri kyseisen ravintolapäällikön kanssa. Saan käydä ostamassa itselleni samanlaisen soittimen tilalle sekä uudet kuulokkeet soittimen mukana hävinneiden, juuri ostettujen tilalle. Rahat tulen saamaan ravintolalta kuittia vastaan. Ravintolapäällikkö tarjoutui jopa itse hankkimaan laitteet kuvausta vastaan jottei minulle aiheutuisi mitään vaivaa, ja lupasi vielä sarjan lounaita ravintolan piikkiin kun lounastarjoilu jatkuu elokuussa.
Vaikka rakkaan soittimen (jonka taakse on kaiverrettu lost_ipod@eerola.com, mikäli tulee vastaan) menettäminen harmittaakin edelleen - ja ajatus siitä että joku pahantekijä kuuntelee nyt lempibiisejäni häiritsee enemmän kuin olisin uskonut - niin mieli on iloinen ja kiitollinen siitä, että ravintola tekee todellakin kaikkensa korvatakseen minulle tapahtuneesta seuranneen harmin.
Sävelen ruoasta en osaa sanoa mitään mutta jatkossa tulen kyllä kantamaan olutrahani kyseiseen ravintolaan jos vain jano Kallion suunnalla yllättää. Tosin Club Libertekin voitti sydämeni koska sain niin älyttömän hyvää palvelua narikkamieheltä, mikä on Suomessa poikkeus ennemmin kuin sääntö. Jättäessäni takkia naulakkoon tiedustelin voinko tulla hakemaan sikarin ja tikut povarista sitten kun tekee mieli tuprutella (joissain paikoissahan takilla ei saa käydä kun sen kerran narikkaan on jättänyt). Vastaus tuli kuin tykin piipusta: “käyt kuule niin monta kertaa kuin huvittaa, sitä vartenhan mä tässä olen”. 
Muutenkin kaveri näytti hoitavan hommaansa hymyssä suin ja mainiolla asenteella koko illan ajan.
